Vain valikoituja ja tarkastettuja loma-asuntoja
Laatu on meille tärkeintä
Jokainen loma-asunto on tarkastettu ennen saapumistasi onnistunutta lomaasi varten.
Riemurahi on 1990 valmistunut ja 2012 täysin peruskorjattu ja laajennettu tasokas hirsihuvila. Riemurahi sopii isommankin perheen lomanviettoon, pieniin juhlatilaisuuksiin ja kokoushuvilaksi, koska mökki on varustettu nopealla valokuituyhteydellä. Hellepäiviä varten mökissä on koneellinen jäähdytysjärjestelmä. Valoisassa 140 m² huvilassa on tilava olohuone takkoineen, sekä 3 makuuhuonetta kahdessa kerroksessa. Molemmissa alakerran makuuhuoneissa on kaksi vuodetta ja yläkerran huoneessa kolme vuodetta. Lisämakuutiloina toimii tarvittaessa kaksi alkovia, joissa vuodepaikkoja on yhteensä kolme. Liinavaatteet sisältyvät hintaan. Saunassa puukiuas, kolme suihkua ja kolme wc:tä. Tasaisella, aurinkoisella nurmitontilla on kiva pelailla ja viettää aikaa koko perheen kanssa ja mökin omalla veneellä pääsee soutelemaan tai kalastamaan viereiselle järvelle. Saunan tuntumassa sijaitseva matala hiekkapohjainen uimaranta on turvallinen perheen pienimpienkin vesileikeille. Lasitettu grillikatos ulkokokkailuun ja katettu terassi. Kalankäsittelykatos. Omistajalta voi kysyä siirrettävää paljua vuokralle, maksu paikan päällä. Varmistathan paljun saatavuuden hyvissä ajoin, paljua vuokrataan myös muille mökeille. Palju toimitetaan pihaan kylpyvalmiina. Sähköauton lataus kuuluu hintaan. Lemmikkimaksu per lemmikki. Omistajan kautta on vuokrattavissa erilaisia harrastevälineitä, pitopalvelu, oma kalastusopas – tai vaikka hieroja. Tilan ympäristössä on patikointi- ja hiihtoreittejä sekä lähialueella hyviä pyöräreittejä. Luontokohteita on paitsi tilan lähituntumassa, myös alle tunnin ajomatkan päässä Repoveden ja Leivonmäen kansallispuistoissa. Pertunmaa 9 km, Kuortti 20 km, Mäntyharju 25 km (mm. Taidekeskus Salmela), Heinola 55 km, Mikkeli 55 km, Repoveden kansallispuisto 52 km, Lappeenranta 122 km, Helsinki 191 km.
Ennen saapumistasi saat ohjeet avainten noutoon yhdessä vuokrausasiakirjojen kanssa.
Näet loma-asuntosi sijainnin tässä.
alkaen 3171 EUR
esim. 31.3.2026 - 7.4.2026
Jokainen loma-asunto on tarkastettu ennen saapumistasi onnistunutta lomaasi varten.
Avainten nouto onnistuu helposti henkilökuntamme avustuksella. Paikallinen palvelumme auttaa kaikissa kysymyksissäsi ja antaa mielellään vinkkejä lomakohteesta sekä opastaa vuokraamasi loma-asunnon käyttöön.
Suunnittele lomasi aikataulu itse ja nauti loma-asunnon tilasta sekä vapaudesta yhdessä seurueesi kanssa.
Interhome on luotettava, vastuullinen kumppanisi loma-asunnon vuokrauksessa. Jo 50 vuoden kokemuksellaan Interhome vastaa, että vuokraamaasi talo, lomahuoneisto tai huvila on kuvauksen mukainen, ja että olet tyytyväinen myös lomasi jälkeen. Vuokraa lomallesi vaikkapa talo Ranskassa, villa Italiassa, huvila omalla uima-altaalla Espanjassa, lomahuoneisto meren rannalla Kroatiassa, tai upea chalet, alppimaja tai kodikas mökki Alpeilla Sveitsissä tai Itävallassa.
Nauti tilasta ja vapaudesta perhelomalla lasten kanssa tai lomalla ystäviesi kanssa - oma mukava talo tai lomahuoneisto on toista kuin hotelli. Valitse kesäloma Ranskan Rivieralla, rantaloma Costa Blancalla, teemamatka Toscanassa, kaupunkiloma Roomassa tai laskettelumatka Alpeilla. Nauti kiireettömistä aamuista, rentoudu talosi terassilla ja vietä lomaa omilla ehdoillasi. Interhome-loma on laadukas ja uskomattoman edullinen - vertaa hintaa ja laatua valmismatkaan!